7. Luku: Kutsu
Heti seuraavan päivän ruokailuun mennessä Katie pääsi pois sairaalasiivestä. Hän kertoili ystävilleen tuhannen kerran olevansa kunnossa, ja välittämättä heidän ylenpalttisesta huolehdinnasta liikaa, Katie huomasi, että hän oli tullut luokkalaistensa keskuudessa huomioidummaksi. Hänet pysäytettiin käytävillä vähän väliä, ja kyseltiin hänen voinnistaan, mistä Katie nautti suunnattomasti. Sai hän myös lahjoja – pikemminkin hukkui niihin – sillä, makuuhuone alkoi olla täynnä hyasintteja ja päivänkakkaroita sekä korillisia suklaasammakoita ja Bertie Bortin joka maun rakeita.
Katie tunsi olonsa helpottuneeksi päästyään matami Pomfreyn suorastaan pelottavan pakkomielteistä hoivaviettiä karkuun, mutta oli asiassa valoisatkin puolensa; Sirius oli alkanut käydä yhä tuttavallisemmaksi Katien seurassa, mikä taas nostatti Lilyn ja Lorrainen kulmakarvat kattoon ihmetyksestä – no, enimmäkseen kyllä Lilyn. Katien ja Siriuksen pieni suudelma – jos sitä pieneksi voi sanoa – pysyi yhä salaisuutena. Lily oli myös käynyt vannottamassa Jamesin mukaan heidän salaisuuden pitoon.
”Onko minun pakko?” James marisi.
Lily nosti sormensa varoittava pystyyn. ”On. Ja et mene kysymään Siriukselta, mitä hän tarkoitti sillä… jutulla.”
James hyppi anovana tasajalkaa kuin pieni lapsi. ”Mutta juuri sitä minä haluan kysyä.”
”Et kysy”, Lily päätti.
”No, mutta enkö voisi edes vähän – ”
”Et tiedustele.”
James ei uskaltanut panna Lilylle enää vastaan, vaan myöntyi, ja tunsi olevansa varsin aikuinen – tai vähintäänkin urhoollinen – alistuessaan tytön tahtoon. Remukselle, Peterille ja Katielle tietämättömyys tästä koko asiasta teki vain hyvää, Remuksen keskittyessä koulunkäyntiin (he olivat yhä riidoissa Jamesin kanssa, pisin aika ikinä heidän suhteessa), Peterin huispaukseen (hän yritti päästä joukkueeseen tänä vuonna) ja Katien, mihinkäs muuhunkaan, kuin ulkonäköönsä ja omaan itseensä (sekä välillä sarkasmin ja naljailun harjoittamiseen).
Me Noidat –lehti oli laskettu sinä ruokatunnilla pöydälle, kun Amanda Adams ja Shina Dews istuivat Katien vierellä ja kyselivät hänen vointiaan.
”Miten sinä jakselet?” Shina kysyi.
”Vielä vähän heikottaa, mutta kyllä se tästä”, Katie kujersi, kyllästymättä satuun huomioon. Lily ja Lorraine kohottivat kulmiaan ja näyttivät molemmat ajattelevan samaa: että Katien huomionsaanti oli saanut aivan uudenlaiset mittakaavat.
”Toimme sinulle rasiallisen Bertie Bortieta”, Amanda otti kaapunsa kätköistä rasian esiin ja ojensi sen Katielle.
”Olettepa te kultaisia”, Katie jatkoi kujerrustaan. Hän ei kuitenkaan avannut rasiaa. ”Säästän tämän myöhemmäksi.”
Ja Katie laski mielessään montako suklaarasiaa ja makeissekoitusrasiaa häntä odotti yläkerrassa. Ainakin tusinoittain. Matami Pomfrey oli kietonut Katien päähän valkoisen sideharson. Katien kullanruskeat kiharat menivät sievälle nutturalle ja hän hymyili säteileväisesti jokaiselle vastaantulijalle, joka kyseli hänen voinnistaan. Lily ja Lorraine vaikuttivat pitkästyneiltä.
”Ehkei hän edes huomaa, vaikka lähtisimme”, Lily totesi.
”Se voi olla”, Lorraine myönsi.
He katselivat kun Katien käänteli päätään, yrittäen keskustella mahdollisimman monen tylypahkalaisen kanssa samanaikaisesti.
”Pahus. Enkö minä saa koskaan olla rauhassa?” Lily tivahti äkkiä ärtyisällä äänellään. Oli ilmeistä, että hänen pahantuulisuutensa oli suunnattu pääasiassa James Potteriin, joka istuutui kelmiystäviensä kanssa – aivan sattumalta – lähelle heitä. Lily oli taas leimannut heidän sen hetkisen istumisensa Lily-on-niin-keskittynyt-ettei-huomaa-meidän-tarkkailevan-häntä -kategoriaan.
Lorraine vilkaisi selkänsä yli, poikien puoleen. Nämä näyttivät käyvän syvällistäkin keskustelua, joskin nauroivat välillä rattoisasti.
”Älä ole huomaavinasi, niin James tajuaa lähteä.”
Lily upotti hellittämättömän katseensa hetkeksi Jamesiin. ”Panisi vauhtia siihen tajuamiseen.”
Lorraine nauroi Lilyn huvittavalle ilmeelle, mutta sulki sitten suunsa ja sanoi:
”Minusta hän on kytännyt sinua ennätysmäärän tänään.”
”No niin”, Katie sanoi ja siiryi istumaan lähemmäksi Lilyä ja Lorrainea. ”Anteeksi tuo äskeinen… Shinalla liikeni juttua vaikka kuinka.”
”Ei se mitään”, Lily tokaisi.
”Olemme muuten jo kaikki huomanneet sen”, Katie tivahti väliin ja vilkaisi itsekin poikien suuntaan. ”Onko Jamesilla tosiaan mitään muuta tekemistä kuin jahdata sinua, Lils.”
Kaikki kolme kääntyivät katsomaan kelmien suuntaan ja näkivät Jamesin ja Siriuksen harjoittamassa kananmunan heittoa lusikalla. Kananmuna räjähti James kasvoihin, kun hän ei saanut sitä kiinni ja muut pojat nauroivat katketakseen. Tietysti se oli raaka.
Katie ja Lorraine nauroivat.
Lily pyyhkäisi kädellään häiritsevät otsahiuksensa korvan taakse ja pudisteli päätään.
”Lapsellista.”
”Katie? Hei, miten voit?”
Se oli sama poika, joka oli vienyt Katieen sairaalasiipeen, ja tuli nyt varmistamaan miten tyttö voi.
”Jarred. Jarred Garbutt.”
Katie kääntyi puhujaan päin ja tervehti tätä kuin julkkista – tosi asiassa, Jarred oli kaikkea muuta kuin julkkis. Hyvännäköinen, mutta silti. Jarredilla oli tuuhea, kiharainen, lyhyt tukka. Hän oli harteikas ja syvänsiniset silmät. Ja hänen katseensa oli yksi niistä, johon voisi hukkua yhdellä tuijotuksella. Hän oli hyväsydäminen poika, ja ajatteli usein muita ennen itseään. Myös Katie oli huomannut tämän pojan hyvät piirteet viimeisen kahden vuoden aikana. Olihan Jarred melko uusi heidän koulussaan, eihän ollut ollut kaikkia seitsemää vuotta Tylypahkassa, vaan oli siirretty toisesta velhokoulusta tänne.
Jarred istuutui Katien viereen, ja kiristi varovasti hänen sideharsoaan.
”Se oli jo vähän löysällä”, hän hymyili.
”Oletpas sinä kultainen, Jarred”, Katie kujerteli tapansa mukaan. ”Sinä tiedätkin jo varmaan Lily Evansin ja Lorraine Paydenin.”
Jarred nosti kätensä tervehtiäkseen. ”Olemmehan me kaikki samalla luokalla.”
”Niin tietysti, mutta sinä olet ollut Tylypahkassa vasta pari vuotta.”
”Se velhokoulu teki tosiaan tehtävänsä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan”, Jarred nauroi.
”Niin tosiaan teki”, Katie flirttaili epäsopivasti. Lily ja Lorraine pyörittelivät silmiään.
”Oli minulla itse asiassa muutakin asiaa…” Jarred sanoi.
Lily vilkaisi juuri salaa kelmien puoleen. James vilkaisi Lilyyn saman tien, ja Lily käänsi katseensa salamana pois.
”Lily”, Jarred punastui, ”Lily, tulisitko sinä… kanssani Tylyahoon ensi viikonloppuna?”
”Mitä?!” huudahti James kuuluvasti lähellä heitä.
Jarred hymyili punastuneena.
Sirius tarrasi salamannopeasti Jamesia kaavusta, joka oli jo ollut lähdössä mukiloimaan Jarredia. ”Saamari. Minä kyllä näytän hänelle. Päästä irti Anturajalka!”
Lily punastui yhtälailla. ”Vau. Jarred. Tämä on todella imartelevaa, mutta…”
Katie tiesi, että Lily aikoisi kieltäytyä, joten tämä potkaisi jalallaan Lilyä pöydänalla.
”…auts!” Lily vilkaisi vihaisena Katiehen, joka kohotti ohuita kulmakarvojaan merkillisesti. ”Tarkoitan siis, että totta kai tulen.”
Lorraine ja Katie olivat iloisia Lilyn puolesta. Oli jo aikakin, että joku toinen poika kuin James Potter alkaisi pyöriä Lilyn perässä. Jo se oli parannusta, että Lily oli lähes kokonaisen iltapäivän viettänyt minä-vihaan-James-Potteritonta aikaa. Ainakin Katielle ja Lorrainelle tämä oli aivan erityisen ihanaa aikaa.
”Päästä irti, Anturajalka! Minä osaan hillitä kyllä itseni!” James kiihkoili.
Yht’ äkkiä Lilyn mieleen pälkähti jotain. Se oli pieni aavistus, mutta hän oli varma.
”Sinä lähetit sen kirjeen”, hän sanoi.
Jarred nyökkäsi ja punastui taas. ”Niin lähetin. Odotin kyllä, että vastaisit jotain, mutta aloin olla jo hieman kärsimätön…”
”Kärsimätön!? Mikäs minä sitten olen ollut? Saanut Lilyä seitsemään vuoteen ja tässä sitä seuraa kiitokset, kun en pyydä häntä tarpeeksi usein ulos. Perhana!” James karjui taustalla hädin tuskin kuuloetäisyyden päässä, vaikka huusikin melkoisen kovaa.
”Jarred! Tule! Pitää lähteä kentälle!”
Jarred vilkaisi huutajan suuntaan, ja kääntyi sitten anteeksipyytäväisenä tyttöihin. ”Pitää varmaan mennä, huispausharkat.”
Katie kohotti kulmiaan. ”Luulin, että rohkelikko pitää ne perjantaisin.”
”No, nämä ovat eräänlaiset ylimääräiset harkat.”
”Selvä”, Katie vastasi hymyillen ja vinkkasi Lilylle, että tämä sanoisi jotakin.
”Hauskaa… hauskoja harjoituksia”, Lily sanoi takellellen.
”Kiitos”, Jarred hymyili ja lähti tiehensä.
”Vau”, Lily sanoi. ”Kukapa olisi uskonut – ”
”Sinä ja Jarred, Lils!” Lorraine parkaisi ja tytöt purskahtivat nauruun.
”Ehkä hieman liian aikaista mennä sanomaan”, Katie totesi asiallisesti.
James nyki Siriusta mukaansa ja osoitti kolmikon suuntaan. Sirius parahti hiljaa mielessään, muttei lähtenyt aluksi Jamesin matkaan. James hyppäsi pitkän pöydän toiselle puolelle ja talutti Siriusta rinnallaan kohti tyttöjä. Sirius näytti voihkivan matkalla.
Lorraine ei ehtinyt sanoa enempää, kun James ja Sirius jo lähestyivät heitä. Lily kohotti vaikeasti katseensa.
”Ehtivätköhän he jo nähdä meitä?” hän kysyi.
”Eipäs hätiköidä, Lils”, Katie huudahti ja nykäisi Lilyn istumaan takaisin paikoilleen. ”Koita nyt kestää vain.”
”Voih,” Lily parahti ja hänen teki mieli vajota pöydän alle piiloon.
”Saisiko arvon neitejä hieman häiritä?” Sirius lirkutteli ja väläytti sen perinteisen hymynsä, jolla hänen oli tapana iskeä tyttöjä.
”Olimme kyllä juuri lähdössä”, Lily sanoi tympääntyneenä.
Katie kohotti välinpitämättömänä päänsä huomattuaan pojat. ”Mitä sinä haluat, Musta?”
”Ai mitäkö me haluamme?!” James huudahti, ja Sirius parahti hänen vierellään.
”Ota ihan rauhassa, Sarvihaara.”
”Rauhassa?! Minähän olen – olen täysin rauhallinen!”
Lily tuijotti Jamesia uskomasta korviaan. Taasko tämän piti tulla häiritsemään häntä? Milloinka hän saisi viimein olla rauhassa Potterista? Lily kysyi tympääntyneellä äänellään:
”Mikä nyt vaivaa Potter?”
”Ai mikäkö?!”
”Sarvihaara!”
”Anteeksi, Evans… Mutta mitä hittoa sinä teet Jarred Garbuttin kanssa!?”
”Mitäkö teen?” Lily nousi seisomaan vihaisesti. ”Sehän ei kuulu sinulle yhtään mitenkään.”
Sirius yritti taluttaa Jamesia pois, mutta James viskasi Siriuksen kädet pois ympäriltään.
”Et sinä voi mennä hänen kanssaan yhtään minnekään!”
”Ja miksen muka?!” Lily tivahti ärsyyntyneenä. James meni tosiaan liian pitkälle. Hän yritti rajan siinä missä hänen ei pitänyt. Asiassa, joka ei kuulunut hänelle vähääkään. Kuten Jamesilla tapana oli, Lily kirosi hiljaa mielessään.
James tunsi jokaisen iskun sydämessään. Ja katsoa Lilyä silmiin samaan aikaan, kuin huutaa hänelle teki kipeää. Mutta nyt James ei välittänyt, sillä häntä koski, koski nähdä Lily menevän ulos jonkun toisen kanssa. Mitä jos he alkaisivat seurustelemaan? Ei. Sitä ikkunaa hän ei avaisi nyt.
”Koska hän ei ole minä!”
”Ja hyvä ettei olekaan!” Lily kiljahti saaden puolet salista katsomaan kiinnostuneina käytyä sanaharkkaa. ”Kukapa nyt haluaisi mennä ulos sinun kanssasi!” Lily sylkäisi.
Lorraine keikkui paikoillaan siihen tahtiin, että oli aivan erimieltä Lilyn viimeisestä heitosta.
”Ha – monet. Monet. Esimerkiksi vaikka se yksi tyttö korpinkynnestä. Tai – ”
”Minua ei kiinnosta kuunnella sinun naisasioistasi, Potter! Miltä sinä luulet, että minä näytän?”
”No, pahuksen – ”
”Älä sano sitä”, Lily varoitti.
” – upealta”, James lopetti.
Lily huokaisi hitaasti ja syvään.
”Asia on nyt näin: Minua. Ei. Kiinnosta.”
”Ja. Me. Tiedämme. Sen”, Katie sutkautti.
Lily mulkaisi häntä ennen kuin katsoi taas raivoissaan Jamesiin.
”Mikset sinä vain voi lähteä ulos kanssani?” James tivasi.
”Ehkä siksi, koska minä en halua”, Lily heitti.
”Ehkä sinä et anna minulle vain mahdollisuutta!”
”Ja en varmana anna!”
”Jonakin päivänä – ”
”Jatka sinä vain päiväuniasi, Potter!”
James pysähtyi, hän hengitti raskaasti. Ei sanonut sanaakaan, vaan kääntyi Siriuksen puoleen murtuneena. Sirius nyökkäsi Jamesia tulemaan mukaansa.
”Mennään Sarvihaara.”
Jamesin katse lukkiutui taas Lilyyn ja siitä Katiehen.
”On mukava nähdä sinut noin hyvin voivana Wayne”, James sanoi muodollisesti.
Katie nyökkäsi hitaasti.
”Lorraine”, James nyökkäsi ja kääntyi kannoillaan Siriuksen kanssa.
Katie ja Lorraine vilkaisivat heti auttamattomasti Lilyyn, joka piteli päätään käsiensä välillä.
”Sanokaa minun sanoneen, tämä ei loppunut tähän.”
Lorraine ei uskaltanu sanoa mitään, ja Katie pidätteli hetken sanojaan ennen kuin tokaisi:
”Luulenpa, että hän tekee sen sinulle hankalaksi. Olit sitten kenen kanssa tahansa. Vaikka Jarredin. Voi hyvät hyttyset, mitäköhän…”
”Tuli jo selväksi, Kat. Potter ei tee elämästäni yhtään sen helpompaa. Oli tilanteeni mikä tahansa. Treffailin tai en.”
”Toivottavasti se ei aja Jarredia pois”, Lorraine huomautti käytännöllisesti.
”Voi hyvänen aika, en tullut edes ajatellakseni tuota”, Lily parahti. ”Mitä minä teen?”
Hän katsoi avuttomana ystäviinsä, jotka molemmat päättivät olla ottamatta osaa tai arpaa tähän kysymykseen. Yhdestä asiasta Lily kuitenkin oli varma, että hän oli kiinnostunut Jarred Garbuttista, ja toinen asia: heillä tulisi olemaan hurjan hauskaa treffeillään, oli Potter niitä estämässä tai ei.
* TO BE CONTINUED *
tiistai, 5. kesäkuu 2012
Kommentit